Päätin vihdoinkin tarttua itseäni niskasta ja kirjoittaa aiheesta muinaiset riimukirjoitukset, koska niitä on tullut käytettyä aika paljon koruissa. Syvennyttyäni aiheeseen, huomasin, että on aivan kauhean paljon riimuihin ja riimukirjoituksiin liittyvää asiaa, josta voisi kirjoittaa. Jotta tästä tekstistä ei tulisi järkyttävän pitkä, on tämä vain johdanto riimukirjoitusten pariin.
Koska kaikki eivät välttämättä ole aivan sinuja koko riimujen kanssa, aloitan lyhyesti siitä, mitä riimut ovat. Sen jälkeen käyn yleisesti läpi, minkä ikäisiä riimukirjoitukset ovat, mistä niitä on löydetty ja minkälaisiin esineisiin niitä on tehty, sekä minkä tyyppisiä tekstejä riimuilla on kirjoitettu. Toivottavasti myöhemmin on aikaa kirjoittaa yksityiskohtaisemmin tietyistä kirjoituksista toisessa postauksessa.
Riimutekstejä on kirjoitettu esineisiin tarkoituksena saada aikaan jotain: riimutekstin on ollut tarkoitus tuottaa jotain, esim. rakkautta, suojelua, hyvää onnea tai terveyttä omistajalleen tai esineen saajalle.
Viikinkiaikainen kuparinen riimulevy Ruotsista, jossa on riimukirjoitus: Kaiversin tämän suojeluksen tähän sinulle, Bove,… Ja pitäköön salamointi pahan poissa Boven läheltä. Thor suojelkoon häntä vasaralla…
Mitä riimut ovat?
Riimut ovat muinaisgermaaninen kirjoitusjärjestelmä, joka syntyi ensimmäisten vuosisatojen aikoihin ajanlaskun alun jälkeen. Riimukirjoitus kehittyi roomalaisen rautakauden aikana, jolloin roomalaiset olivat levittäytyneet pitkälle pohjoiseen ja hallitsivat laajoja alueita Euroopassa. Ei ole varmuutta siitä miten riimut ovat kehittyneet. Yleisesti ollaan kuitenkin sitä mieltä, että niiden esikuvana ovat olleet joko latinalaiset tai kreikkalaiset/etruskilaiset aakkoset.
Riimukirjoitus omaksuttiin ensin eliitin pariin ja sotilaspiireihin. Germaanisotilaat ovat saattaneet omaksua kirjoituksen roomalaisilta sotilailta. Varhaisessa vaiheessa kirjoitustaito on ollut hyvin harvojen hallussa. Kansainvaellusajalla germaanisen väestön siirtymiset ja arvoesineiden vaihtaminen eliitin parissa, mikä oli silloin tapana, levittivät riimujen tuntemusta uusille alueille.
Riimuaakkoset, joita kutsutaan myös nimellä Futhark aakkosten ensimmäisten kirjainten mukaan, oli käytössä ajanlaskun alkupuolelta 1500-luvulle (jossain pitempäänkin). Tuona aikana kirjaimisto ehti kehittyä ajan myötä ja eri alueilla hieman erilaiseksi.
Vanhempi futhark (linkki engl.) oli käytössä 2.vuosisadalta 700-luvulle asti ja nuorempi (linkki engl.)varsinkin viikinkiajan Skandinaviassa 800-luvulta lähtien. Alankomaissa ja Britanniassa oli käytössä anglo-friisiläinen merkistö, joka Brittein saarilla kehittyi anglo-saksilaiseksi merkistöksi. Nuoremman Futharkin jälkeen 1100-luvulta lähtien käytettiin aakkosten keskiaikaista versiota.
Riimuilla oli nimet ja symboliset merkitykset, jotka on kuitenkin dokumentoitu vasta vuosisatoja riimujen käytön aloittamisen jälkeen. Vanhin riimujen nimet sisältävä teos on Codex Leidensis 900-luvulta. Riimujen nimet ovat säilyneet runojen muodossa. Nämä myöhään kirjatut tiedot ovat kuitenkin todennäköisesti peräisin paljon aikasemmalta ajalta.
Mistä päin Eurooppaa riimutekstejä on löydetty?
Vanhimmat riimukirjoitukset ovat löytyneet pääosin Euroopan pohjoisemmilta alueilta: Skandinaviasta, Tanskasta, Pohjois-Saksasta, Puolasta, Romaniasta ja Venäjältä. Vanhin varmasti ajoitettu riimuteksti on sana ”Harja” Tanskasta Vimosesta. Teksti oli kirjoitettu kampaan ja on ehkä esineen omistajan nimi. Se on ajoitettu 100-luvulle.
Riimut kulkeutuiva sinne minne germaaniheimot ja viikingitkin kulkivat
Kampa, jossa on riimuteksti “Harja”. Kampa on löydetty Vimosesta, Tanskasta ja ajoitettu noin vuoteen 160 jaa. Nationalmuseet, via Wikimedia Commons
Vähän myöhemmin, 400-luvulta alkaen, riimuja alettiin käyttää Brittein saarilla ja Alankomaissa. Islantiin ja Grönlantiin riimut kulkivat viikinkien mukana. Muutama riimukirjoitus on löytynyt myös Suomesta. Suomesta löytyneet tekstit ovat aikaisintaan viikinkiajan lopulta (1000-luvulta).
Suurin osa riimukirjoituksista on Skandinavian alueelta, sisältäen riimukivet. Ruotsista on löytynyt noin 6500 tekstiä (joista suurin osa on riimukivistä), Norjasta noin 1500 (n. 670 teksteistä on myöhäisiä Bergenin Bryggenin satamalöytöjä) ja Tanskasta yli 800. Britanniasta riimukirjoituksia on noin 200. Loput löydöt ovat peräisin pääasiassa Manner-Euroopan pohjoisosista.
Riimuilla oli nimet ja symboliset merkitykset, jotka on kuitenkin dokumentoitu vasta vuosisatoja riimujen käytön aloittamisen jälkeen.
Millaisiin esineisiin riimukirjoituksia on tehty?
Suurin osa varhaisista riimutekstiesineistä on metallia, mutta osa on puuta tai luuta. Suuri ryhmä ovat brakteaatit. Brakteaateiksi kutsutaan pyöreitä, metallisia riipuksia jotka jäljittelevät rahoja mutta joissa kuvio on vain toisella puolella. Näitä valmistettiin varsinkin Tanskassa 400-500-luvuilla kullasta. Usein nämä ovat löytyneet kätköistä, jotka voivat olla uhrauksia, tai haudoista.
Kultabrakteaatteja Tukholman historiallisessa museossa
Riimukirjoituksia on tehty brakteaattien lisäksi usein myös solkiin. Muita esineitä ovat vyönosat, sormukset, kolikot, laatikot tai astiat, uurnat, puun- ja luun palat ja värttinänpyörät. Aseita, joihin tekstejä on kaiverrettu ovat taisteluveitset, keihäänkärjet ja miekat. Suuri osa riimukirjoituksista on kirjoitettu isoihin riimukiviin, jotka ovat yleensä myöhemmältä kaudelta.
Esineitä joissa on riimukirjoitusta viikinkinäyttelystä
Pienet esineet (muut kuin riimukivet)
Esineissä olevat riimutekstit ovat usein henkilöiden nimiä: tekstejä joissa ilmoitetaan esineen tekijä, omistaja tai antaja ja/tai saaja. Vaikka tekijän kertominen voi olla arkinenkin asia, on nimien kirjoittaminen saattanut merkitä enemmänkin ja olla jonkilainen rituaali.
Rautainen ovenkolkutin, jossa on teksti “Magnus Diaconus teki minut. Jumala häntä siunatkoon”. Angelstadin kirkosta, Ruotsista, ajoitettu n.1200. Kuva Pieter Kuiper, via Wikimedia Commons
Toinen ryhmä on selvemmin rituaalitarkoituksessa kirjoitetut tekstit, jotka saattavat sisältää jumalten nimiä. Jotkut näistä esineistä ovat löytyneet kätköistä, esimerkiksi soista, jolloin ne ovat todennäköisesti olleet osa rituaalia.
Brakteaatti jossa on rituaalinen riimukirjoitus. Tekstissä puhutaan mahdollisesti Odinille uhraamisesta. Kuva Bloodofox, via Wikimedia Commons.
Joskus esineeseen on vain lueteltu riimuaakkosia. Tällä on myös voinut olla maaginen merkitys.
Tanskasta löytynyt 1200-luvun pikari riimuaakkosilla. Kuvat kirjasta “Handbook of the Old-Northern Runic Monuments of Scandinavia and England”, George Stephens, 1884.
Lisäksi riimutekstejä on kirjoitettu esineisiin tarkoituksena saada aikaan jotain: riimutekstin on ollut tarkoitus tuottaa jotain, esim. rakkautta, suojelua, hyvää onnea tai terveyttä omistajalleen tai esineen saajalle.
Riimukirjoitus “Rakas, himoitse minua” 500-luvulta, Bülach, Sveitsi. KUva Varoon Arya, via Wikimedia Commons.
Jotkut myöhemmistä riimukirjoituksista ovat kristillisiä ja joskus kirjoitettu latinan kielellä, esimerkiksi Norjan Bergenistä löytynyt riimutikku 1200-luvulta, jossa on teksti “Omnia vincit amor, et nos cedamus amori”, Rakkaus voittaa kaiken, antautukaamme siis rakkaudelle.
Myöhäisemmät tekstit, kun kirjoitustaito oli yleistynyt, saattavat olla arkisia viestejä, kuten monet Norjan Bergenistä löytyneet tekstit, jotka ajoittuvat 1300-luvulle. Näiden joukossa on romanttisiakin viestejä. Bergenistä on löytynyt esimerkiksi riimutikku, jossa on viesti: “Gyda käskee sinun tulla kotiin”.
Riimukivet
Riimukiviä pystytettiin 300-luvulta 1100-luvulle asti. Niistä suurin osa on viikinkiajan Skandinaviasta. Vanhimmat niistä ovat hautakiviä Ruotsista ja Norjasta. Nämä vanhimmat kivet saattavat olla hautakummun sisällä tai muuten haudan yhteydessä ja niissä on lyhyempi teksti kuin myöhemmissä kivissä.
Tällä tekstillä on saattanut olla rituaalinen tai maaginen merkitys. Esimerkiksi Norjasta on kivi, jossa on teksti Alu, joka on tulkittu rituaalisanaksi. Tapa pystyttää kiviä hautojen yhteyteen on vanha ja peräisin jo ajalta ennen riimujen käyttöä.
400-luvulle ajoitettu riimukivi jossa teksti “Alu” Elgesemistä, Norjasta. Kuva kirjasta: “Handbook of the Old-Northern Runic Monuments of Scandinavia and England”, George Stephens, 1884.
Islantilainen Yngliga-saaga 1200-luvulta kertoo tavasta, jonka mukaan:
Merkittäville miehille pitäisi rakentaa kumpu heidän muistokseen, ja kaikille muille sotureille jotka ovat miehuutensa osoittaneet pystyttää kivi, tapa joka jatkui pitkään vielä Odinin ajan jälkeen.
Suurin osa myöhemmistä riimukivistä on Ruotsista. Yleensä ne ovat muistomerkkejä kuolleille tai kertomuksia jonkun saavutuksista. Suurin osa kivistä on pystytetty kotimaassa kuolleiden kunniaksi ja vain pieni osa niille, jotka eivät palanneet retkiltään.
Ruotsalainen riimukivi jossa riimukirjoitus: “Björn ja Brand antoivat kaivertaa tämän kiven isälleen Karlungille, ja Kättilbjörn veljelleen. Öpir kaiversi riimut.”, 1000-luku.
Kivien teksteissä kerrotaan usein, kenen kunniaksi kivi on pystytetty ja mitä tämä henkilö on elämänsä aikana saavuttanut tai tehnyt. Sen lisäksi kerrotaan, kuka tai ketkä kiven pystyttivät. Suurin osa kivien pystyttäjistä on miehiä, mutta myös naiset ovat pystyttäneet niitä. Naiset ovat myös saaneet itselleen omistettuja kiviä.
Lopuksi
Riimuja on käytetty kirjoitukseen hyvin pitkän ajanjakson ajan ja laajalla alueella. Aakkostyypit ehtivät muuttua ajan myötä ja eri alueilla. Riimut kulkeutuiva sinne minne germaaniheimot ja viikingitkin kulkivat. Suurin osa kirjoituksista on löydetty Pohjois-Euroopasta, näiden heimojen asuinsijoilta.
Varhaisimmat kirjoitukset olivat lyhyitä ja vaikeasti tulkittavia raapustuksia, joilla usein oli taianomainen merkitys. Kirjoitustaito oli vain harvojen hallussa ja siten se käsitettiin varmasti ihmeelliseksi asiaksi. Myöhemmin kun kirjoitustaito yleistyi, tekstienkin luonne muuttui jokapäiväisemmäksi.
Esineet joihin riimuja kirjoitettiin vaihtelevat arkisista käyttöesineistä hienoihin rituaaliesineisiin. Varsinkin vanhempien esineiden joukossa on uhrilöytöjä, jotka usein ovat brakteaatteja tai aseita. Riimukivet ovat suuri ryhmä myöhempien tekstien joukossa.
Aurinko on maailman valo;
Norjalainen riimuruno riimusta sōwilō, aurinko
kumarran sen pyhyydelle
Lähteitä:
Texts and Contexts of the Oldest Runic Inscriptions, Tineke Looijenga, 2003
Runic Amulets and Magic Objects, Mindy MacLeod and Bernard Mees, 2006
Riimut, Heikki Oja, 2015