Muinaisia riimutekstejä joita on käytetty solekorun koruissa
Tässä muutamia muinaisia riimutekstejä, joita olen käyttänyt koruissani ja jotka ovat peräisin arkeologisista löydöistä. Enemmän riimukirjoituksista voit lukea blogista.
Alu – omistautuminen, hyvää onnea tuottava sana
Sana on todennäköisesti alunperin peräisin etruskeilta, mutta se on myöhemmin, pohjoisessa voinut saada erilaisen merkityksen. Etruskien uhriesineiden yhteydessä sana on tarkoittanut omistautumista, vihkimistä. Nämä uhriesineet on omistettu kirjoituksen julmalatterelle, Reitialle.
Norjasta on riimukivi, jossa esiintyy sana “Alu”. Kivi on alunperin ollut pystytettynä hautakumpualueella. Alu saattaa siten liittyä kuoleman rituaaleihin. Hautoihin on usein laitettu juoma-astioita ja on arveltu, että sana “Alu” on voinut korvata puuttuvan juoma-astian. Olutmaljoja oli tapana juoda myös hautajaisissa. Erään teorian mukaan olut on voinut liittyä myös jonkinmoiseen ekstaattiseen tilaan, jossa henkilö saattoi oluen juomisen jälkeen saada yhteyden jumaliin ja henkiin. Ylipäätään sanan kirjoittamista on voitu pitää jonkinlaisena maagisena toimena.
Riimuteksti “Alu” esiintyy amuleteissa, brakteaateissa (linkki engl.) samaan tapaan kuin esim. hakaristi, niin usein, että se on todennäköisesti ollut maaginen, onnea tuottava sana
Funenista, Tanskasta löytynyt brakteaatti, jossa riimukirjoitusta. KuvaBloodofox (Own work) via Wikimedia Commons
Birlnioelk – Karhu ja hirvi
Riimuteksti “karhu ja hirvi” löytyi alunperin hopeoidusta jousisoljesta Baijerista, Saksasta. Solki on ajoitettu 500-luvun puoliväliin. Karhulla ja hirvellä on todennäköisesti ollut myyttinen merkitys tässä.
Suomalaisessakin muinaisuskonnossa karhu on ollut pyhä eläin, jumala ja ihmissuvun kantaisä, jolla oli suhde kantaäidin kanssa. Tästä suhteesta ihmissuku sai voimansa. Karhunpeijaisissa, jotka saatettiin naamioida hääjuhlaksi, tapetun karhun sielu lähetettiin takaisin taivaalle, missä se oli syntynyt:
“Ei ohto olilla synny,
eikä riihiruumenilla;
tuoll’ on Ohto syntynynnä,
harvakarva kasvanunna,
luona kuun, tykönä päivän,
otavaisen olkapäillä,
seitsentähtisen selällä,
Ukko kultainen kuningas,
mies on vanha taivahinen.”
Tacitus (roomalainen historioitsija 1.vuosisadalla) mainitsee kaksi heimoa Suomen alueelta, joiden nimet saattavat tarkoittaa karhua ja hirveä. Toinen heimo on asuttanut ehkä Karjalaa ja pitänyt karhua toteemieläimenään. Toinen heimo olisi taas asunut Hämeessä ja sen toteemieläin olisi ollut hirvi. Suomesta löydettyjen kivikautisten esineiden joukossa on myös erittäin taidokkaasti tehtyjä hirven- ja karhunpäisiä. Kalliomaalauksissa on paljon hirven kuvia, mutta ei tietääkseni yhtäkään karhun kuvaa. Törmäsin sattumalta vieläpä Pohjois-Karjalassa sijaitsevaan Karhunpää -nimiseen kylään, missä on ollut myös kivikautinen asuinpaikka.
Solki Baijerista, Saksasta. Kuva Bullenwächter, Wikimedia Commons
Frifridil duft mik – Suloinen rakastettu, halua/himoitse minua!
Riimuteksti on peräisin hopeisesta pyöryläsoljesta Bülachista, Sveitsistä, ja se on ajoitettu 500-luvun lopulle. Solki löytyi alemannihaudasta, joka kuului aikuiselle naiselle.
Piirros Bülachin soljen kirjoituksesta. Kuva Varoon Arya, Wikimedia Commons
Gagoga, maga, mēdu – huuto, vahva, palkkio
Alkuperäinen riimuteksti löytyi Englannista, Suffolkista, riipuksesta, jossa oli teksti “Gagoga, maga, mēdu” (huuto/karjaisu, vahva, palkkio). Amuletin tarkoitus on ehkä ollut sotilaallinen ja tehdä kantaja voimakkaammaksi.
Gibu auja – Tuon hyvää onnea
Gibu auja tarkoittaa “Tuon hyvää onnea”. Tämä muinainen riimuteksti on löydetty 400-500-luvun riipuksesta, Tanskasta. Koko riipuksen alkuperäinen teksti on käännettynä suomeksi: “Hariuhaksi minua kutsutaan, varovaiseksi (Danger-wise). Tuon hyvää onnea.” Tekstin perässä oli vielä kuusen näköinen merkki, kolminkertainen tiwaz, maaginen voimamerkki, joka vahvistaa amuletin voimaa, tai on rukous Tyrille, taivaan jumalalle.
Kopio Tanskan Seelannista löytynyt brakteaatista. Kuva Wikimedia Commons
Lá – Suojelu
Riimuteksti “Hurn hiartaR, lá, AussaR” (Hart’s horn, protection, Aussar eli Hartin sarvi, suojelu, Aussar) on ajoitettu 1000-luvulle ja löydetty Dublinista, Irlannista. Se oli kaiverrettu hirvieläimen sarvenpalaan.
Leub – Rakkaus
Riimuteksti “Rakkaus”, “Leub” on alunperin naisen haudasta löytyneestä soljesta. Solki löytyi Saksasta vuonna 1882, mutta se varastettiin ja sulatettiin. Solki on ajoitettu 500-600-luvulle. Sana leub, leuba tai leubo on löydetty useista muistakin esineistä. Tällaisten amulettien tarkoitus on voinut olla rakkauden tai rakastajan pitäminen tai saaminen amuletin omistajalle. Joissain yhteyksissä tämäntyyppisillä teksteillä on voinut olla kristillinenkin merkitys.
Omnia vincit amor – Rakkaus voittaa kaiken
Rakkaus voittaa kaiken – teksti on alunperin peräisin Bryggenistä, Bergenin vanhasta satamasta, Norjasta. Se oli kirjoitettu tikkuun, joka on ajoitettu vuoteen 1248. Tikkuun oli kirjoitettu muinaisnorjalla rakkausruno, joka päättyi Vergiliuksen sanoihin “Omnia vincit amor; et nos cedamus amori”. Runon alku on tulkittu näin englanniksi: “Early my love was turned towards the fair, dangerous woman; the gold-adorned woman has taken hold of the warrior”.
Segun ja (w)unja – siunaus ja ilo
Riimutekstit Segun ja (w)unja löytyivät kahdesta soljesta Unkarista. Alkuperäisissä teksteissä oli mukana ensin naisen nimi: Godahi(l)d (w)unja eli Godahild, ilo (Godahild, joy), ja Arsiboda segun eli Arsiboda, siunausta (Arsiboda, blessing). Solkien tarkoituksena oli todennäköisesti tuoda kantajalleen iloa ja siunausta. Soljet on ajoitettu 500-luvun puoleenväliin ja ovat todennäköisesti germaaniheimo, Langobardien käsityötä. Langobardit asuivat siihen aikaan Unkarin alueella ja myöhemmin valloittivat Italian Lombardian. Vaikka tuo “siunausta” saattaa kuulostaa kristityltä, niin sitä nämä tekstit eivät välttämättä kuitenkaan alunperin ole.
Tavol athodu – Kutsun jumalia
Kirjoitus on Ruotsista, Trollhättanista. Se oli kirjoitettu brakteaattiin. Brakteaateiksi kutsutaan pyöreitä, metallisia riipuksia jotka jäljittelevät rahoja mutta joissa kuvio on vain toisella puolella. Näitä valmistettiin varsinkin Tanskassa 400-500-luvuilla kullasta. Usein nämä ovat löytyneet kätköistä, jotka voivat olla uhrauksia, tai haudoista. Tämä brakteaatti oli osa kätkölöytöä ja se oli todennäköisesti uhrattu jumalille jonkinlaisen rituaalin yhteydessä. Kirjoitus tarkoittaa jumalien kutsumista rukouksella eli se oli rituaalinen tai taianomainen teksti joka oli tehty jumalille uhraamista varten.