Magiikkaa ja noitavainoa – Magic and witch-hunt

Noitavainojen aikaan taikuus ja shamanismi olivat vielä voimissaan Suomessa. Noitaoikeudenkäyntejä käytiin Suomen alueella 1500-1700-luvuilla, mutta mitään systemaattista noitavainoa täällä ei ollut. Oikeudenkäynnit keskittyivät Länsi-Suomeen ja suurin osa syytetyistä oli miehiä. Useimmiten kyse oli yksityishenkilöiden välisestä kiistasta, jossa naapuri syytti toista vahingon tai huonon onnen aiheuttamisesta noitumalla. Myös hyvän onnen taikomisesta, taikauskosta ja parantamisesta tuli myöhemmin kiellettyä. Taikuusoikeudenkäynnit lisääntyivät 1600-luvun lopulla ja ne liittyivät osin kirkon pyrkimykseen päästä eroon vanhoista uskomuksista ja eurooppalaisen noituusteorioiden omaksumisesta. Näissä tapauksissa alullepanijana oli useammin kirkon- … Read More

Koruja ja kokeilua – Jewelry and foiling

posted in: etsaus, jaspis, meripihka, värjäys 14

Rannekoru jossa venesymboli: tämä läpyskä odotteli vuoroaan niin pitkään, etten muista onko tämä vene mistään varsinaisesta kalliomaalauksesta. Korussa on kuparinen venelaatta, jossa nahkanauhaa, toinen riipus, kuparihelmi sekä bauksiitti- ja arizonaturkoosia. Keskellä on kolme keraamista rukoushelmeä. The boat symbol resembles the boat figures in Finnish stone age rock art. The bracelet is made of bauxite and Arizona turquoise beads, and three ceramic Mala prayer beads, copper bead and another metal charm. Kaulakoru kelttiläisellä symbolilla: Indian Creek Studiosin riipuksessa on kelttiläinen kolminaisuussymboli … Read More

Kivikautista

Niin, nahkanauhaa edelleen kahdessa kolmesta. Ja olen taantunut jo kivikaudelle. Tämä taitaa olla näistä kaikkein primitiivisin tyyliltään. Riipuksena on keraaminen käsiriipus (Indian Creek Studios). Nahkanauhassa on kierrätyshelmiä, ehkä sarvesta, sterlinghopeaa, luu- ja keramiikkahelmiä. Käsi on tavallinen aihe Suomen kivikautisissa kalliomaalauksissa ja eurooppalaisissa luolamaalauksissa, sekä – tästä en kauheasti tiedä mitään – ymmärtääkseni myös uudempienkin alkuperäiskansojen kallio/luolataiteessa ja se tunnetaan kaikilta mantereilta. Käsi saattaa olla shamaanin merkki kalliossa. Suomen maalauksissa käsi esiintyy hirviaiheiden yhteydessä tai yksinään. Tässä jo aeimmin täällä piipahtanut … Read More

Kaksi meripihkariipusta

posted in: meripihka 14

Löysin jokin aika sitten mukavan epämuotoisia ja kuhmuraisia meripihkariipuksia. En ole kovin kokenut kieputtelija, mutta päätin kuitenkin yrittää näissä kieputteluripustusta. Itselläni on selkeä ajatus siitä kumpi kieputtelutapa on paremman näköinen, mutta kun makuja on erilaisia, niin olisi mukava kuulla muidenkin mielipiteitä näistä. Mietin jo toisen tekemistä uudelleen. Siksipä laitoin kyselyn tuohon oikealle puolelle. Ja tervetuloa kaikille uusille ja uudehkoille lukijoille! 1. Tässä riipuksessa kieputtelu on tehty vintagelangalla. 2. Toisessa versiossa on käytetty paksua kuparilankaa joka on vasaroitu litteäksi.

1 2 3