Visiitti Tukholman Vikingaliviin

Viime joulukuussa teimme retken Tukholmaan ja viikinkimuseo Vikingaliviin. Vikingaliv on kiva pieni museo/kokemus Djurgårdenissa. Yläkerrassa on varsinainen museotila ja alakerrassa vaunuajelu viikinkisaagaan.Yläkerran museo on erittäin lapsiystävällinen. Tilasta löytyy paljon kokeiltavaa ja jonkin verran näytteillä on alkuperäistä esineistöä.Viikinkiveneeseen voi kiivetä ja tauluun voi kirjoittaa oman nimensä riimuilla. Minusta mielenkiintoisinta oli tavata kaksi oikeaa viikinkiaikaista ihmistä.EstridEstrid Sigfastsdotter eli 1000-luvulla Täbyn ja Vallentunan alueella Tukholmasta pohjoiseen. Hänet tunnetaan hänen pystyttämiensä riimukivien perusteella, joita on ainakin viisi.Riimukivissä kerrotaan mm. kuolleesta pojasta, kahdesta avioliitosta, sillan … Read More

Raaseporin linnan kolme naista

posted in: historia 6

Raaseporin linnanraunio on lempilinnani Suomen linnoista. Se on ollut käytössä niin lyhyen aikaa, ettei mitään kovin uusia osia ole rakennettu ja entisöintikin on tehty maltillisesti. Pyöreä torni on kuitenkin ollut alunperin kapeampi ja sirompi kuin 1800-luvulla restauroitu nykyinen torni. Raunioilla kävellessä voi melkein kuvitella menneisyyden aaveiden liikkuvan siellä hämärän tultua. Ympäristökin on rauhallinen eikä täyteen rakennettu. Raaseporin linna on oikeastaan oma kotiseutulinnani koska asun Espoossa ja kesäpaikka taas on Raaseporin linnan vanhan hallintoalueen länsipäässä. Sukujuuriakin löytyy siitä välistä. Raaseporin linnan … Read More

Chepstown normannilinna ja keskiajan nukkumistavoista

posted in: arkeologia, historia 2

Tiedätkö, miksi sänkyihin on alunperin tehty katokset keskiajalla? Tai mistä sanonta ”sleep tight” on peräisin? Tai miksi keskiajalla nukuttiin puoli-istuvassa asennossa tyynyä vasten eikä maaten kuten normaalisti nykyään? Viime toukokuussa sain vastaukset näihin kysymyksiin, joita en ollut edes tajunnut kysyä: pääsin viikonlopuksi Cardiffiin, Walesiin. Pitkänä viikonloppuna ehtii yllättävän paljon, vaikka kärsisi vatsataudistakin. Kävimme muun muassa historiakierroksella Chepstown upeassa normannilinnassa, joka sijaitsee Etelä-Walesissa, aivan Englannin rajalla. Vatsatauti iski onneksi vasta kierroksen jälkeen.Linnasta löytyvät Euroopan vanhimmat puuovetNormannitNormannit olivat skandinaaveja jotka olivat asettuneet … Read More

Kilpineidon kaulakoru – Shieldmaiden’s necklace

[:fi] Read in English Jos olet katsonut Viikingit -sarjaa, niin varmaan tiedät, että Lagertha, Ragnarin vaimo, on kilpineito. Täytyy myöntää, etten ollut aiemmin kuullutkaan kilpineidoista, joten piti ottaa selvää näistä neidoista ja niiden todenperäisyydestä. Kilpineidot mainitaan islantilaisissa saagoissa. He olivat naimattomia nuoria naisia, jotka osallistuivat (ryhminä) taisteluihin. Saagoissa puhutaan myös valkyyrioista, naispuolisista jumalolennoista, jotka olivat aseistettuja ja valitsivat Valhallaan, Odinin kaatuneiden saliin, pääsevät ansioituneet soturit. Saagat ovat kuitenkin myyttisiä tarinoita ja siksi epäluotettavia. Aseistettuja naisia esiintyy myös skandinaavisessa taiteessa esim. … Read More

Karhu ja hirvi riimulariat – Bear and elk runic lariat

Muistahan osallistua rannekoruarvontaan!Don’t forget the bracelet giveaway! Pitkä lariat eli lukoton, solmittava kaulakoru, jossa teksti “Birlnioelk” eli “Karhu ja hirvi” riimuilla. Teksti on alunperin Saksasta löytyneestä soljesta ja ajoitettu 500-luvulle. Turkoosin ja ruskean sävyisessä korussa on hyvin sekalainen seurakunta omatekoisia tummia ja Koikkalinnun turkooseja keramiikkahelmiä ja -osia; luu-, kookos-, kupari-, atsuriitti-, akaatti-, jaspis-, bauksiitti-, mokaiitti-, puu- ja lasihelmiä. Metalliosat ovat kuparia. Käsintehdyt kuparirenkaat on vasaroitu, patinoitu ja värjätty häivähdyksellä kultaa tai turkoosia. A long lariat (claspless, fastening by tying or … Read More

1 2