Uusi vuosi, vanha vene

En saanut aikaiseksi minkäänlaista yhteenvetoa viime vuoden tuotoksista, kuten monissa blogeissa on ollut. Aloitetaan vuosi sitten uudella korulla, mutta kaikin puolin vanhalla aiheella: kalliomaalauksen veneellä. Näitä etsattuja läpysköjä on jonottamassa koruihin lisääkin. En ole juurikaan ajatellut mitään kovin uusia juttuja koruilusaralla tälle vuodelle. Ehkä vähän uudenlaisia koruja on tulossa, kun löysin eräästä tutkimuksesta vanhoja riimutekstejä, joita aion käyttää koruissa. Mutta yksittäiset riimuthan sinänsä ovat jo koluttu aihe tässä blogissa. Korussa on riipuksena dzi-akaattihelmi, tsekkiläinen lasihelmi ja nahkanauhaa, jossa on metallihelmiä. … Read More

Eolh-kaulakoru ja rautakorvikset

Sain vihdoin ujutettua tähän kaulakoruun jonkin verran laatikossa kauemmin pyörineitä helmiä. Nämä botswanan akaatit ovat kyllä helpoimmasta päästä näistä laatikonpohjalle jäänneistä. Jotkut helmet ovat kyllä sellaisia, että niitä tuskin osaan ikinä mihkään laittaa, enkä tajua, miksi niitä olen alunperin hankkinutkaan. Korussa on botswanan akaattien lisäksi afrikkalaisia lasihelmiä, metallihelmiä, apatiittia ja kookoshelmiä. Sivuilla on patinoidut kuparirenkaat ja takana ja edessä Vintaj-ketjua. Sivulla riippuu pieni riimuriipus, jossa on riimu Eolh, suojariimu, joka sanana tarkoittaa hirvensarvea. Nämä korvikset on väännelty jostain rautakaupan paksusta, … Read More

Etruski- ja puurannekoru

Blogin päivityskerrat harvenevat, kun kuvaamaan pystyy ulkona päivänvalossa enää vain viikonloppuisin. Eilen oli todella pimeä päivä, ja ihmettelen, miten näistä kuvista tuli näinkin valoisia säähän nähden. Kiedottavat rannekorut ovat jääneet päälle ja etruskitanssijatkin on nähty jo pariin otteeseen, puista ja nahkanauhoista puhumattakaan. Yksi kiedottava rannekoru on vielä kuvaamattakin, mutta joudun odottamaan muutaman päivän sitä valoa. Täällä etelässä aurinkoakin jonkin verran vielä näkee, mutta mitenköhän ihmiset pohjoisempana pärjäilevät. Kiedottavassa rannekorussa on sinisiä lasihelmiä Ghanasta (taas Soul of Somanyasta, heillä on muuten … Read More

Järven neito

Keijukeitaalta lähetettiin tänne keiju jo jonkin aikaa sitten. Ihmettelin missä viipyy, mutta nähtävästi matka oli pitkä pienelle keijulle. Keiju saapui inspiraation muodossa ja kertoili tarinan Walesista, järven neidosta. Etelä-Walesin Black Mountain-vuorilla on yksinäinen järvi, jonka nimi on Llyn y Fan Fach. Kauan sitten järven lähellä asui leskinainen, jonka pojan nimi oli Gwyn. Äidillä oli tapana lähettää poika paimentamaan karjaa. Eräänä päivänä Gwyn oli järvellä vahtimassa karjaansa, kun hän yhtäkkiä näki huikean kauniin naisen seisovan keskellä järveä kampaamassa hiuksiaan ja käyttäen … Read More

Riimukoruja ja rannekoru aurinkopyörällä

Olen ollut viime viikkoina vähän jumissa korujen tekemisen suhteen. Koruilu on tuntunut aika väkisin vääntämiseltä, enkä ole oikein ollut tyytyväinen tuotoksiin. Joitain riipuksia on kuitenkin syntynyt, nämä riimut kylläkin jo aikaisemmin. Koruista on tullut sitten tällaisia vähähelmisiä ja yksinkertaisia. Thorn, Thurisaz on ukkosenjumala Thorin riimu, ja kuvastaa rajatonta energiaa. Riipus on tehty samalla tyylillä kuin tuossa joskus aiemmin esitelty riimukirjoitusriipus. Se on patinoitu mustalla ja turkoosilla, mutta väreistä on kyllä aika vähän jäljellä. Riipuksen yläpuolella on Koikkalinnun keramiikkahelmi. Nauha on … Read More

1 2 3 4 5 6 7