Kuu on ollut maan uskollinen seuralainen tai sisarus aikojen alusta lähtien. Jo muinoin eläneet ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota taivaankappaleisiin, erityisesti kuuhun ja aurinkoon. Muinaisesta ihmisestä nämä taivaankappaleet ovat vaikuttaneet jopa jumalallisilta olennoilta. Jo metsästäjä-keräilijäkulttuureissa huomioitiin kuun kaksivaiheisuus, kasvava ja pienenevä kuu.
Maatalouskulttuureissa auringon ja kuun tarkkailuun rakennettiin massiivisia tarkkailukeskuksia kuten kivikehiä ja käytävähautoja. Kuun ja auringon avulla tarkkailtiin ajankulkua. Rautakaudella ja Roomassa puolikuun muotoiset riipukset olivat hyvin suosittuja lähinnä naisten keskuudessa. Nykyäänkin moni ihminenkin kokee vahvasti kuun vaiheiden muutokset.
Kuu-uskomuksista Suomessa ja Skandinaviassa
Kaikilla kansoilla on ollut kuuhun ja aurinkoon liittyviä uskomuksia ja tarinoita. Usein näissä uskomuksissa aurinko ja kuu ovat sisaruksia tai aviopuolisoja. Yleensä kuuhun liittyvä jumaluus on naispuolinen, kuten roomalainen Luna, ja aurinko miespuolinen. Skandinaavisessa mytologiassa on kuitenkin päinvastoin.
Suomalaisessa muinaisuskossa kuun ja auringon jumalattaret olivat naispuolisia: Kuutar ja Päivätär. Heillä oli auringon ja kuun kultaa ja hopeaa, joista he kehräsivät lankaa ja neuloivat vaatteita.
"Ennen neinnä ollessani, impenä eläessäni
läksin marjahan metsälle, alle vaaran vaapukkahan.
Kuulin Kuuttaren kutovan, Päivättären kehreävän
sinisen salon sivulla, lehon lemmen liepehellä.
Minä luoksi luontelime, likelle lähentelime.
Aloinpa anella noita, itse virkin ja sanelin:
'Anna, Kuutar, kultiasi, Päivätär, hope'itasi
tälle tyhjälle tytölle, lapsellen anelijalle!'
Antoi Kuutar kultiansa, Päivätär hope'itansa.
Minä kullat kulmilleni, päälleni hyvät hopeat!
Tulin kukkana kotihin, ilona ison pihoille."
Kalevala, IV runo.
Skandinaavisessa mytologiassa auringonjumalatar Sól ja kuunjumala Máni olivat sisaruksia. He olivat alunperin ihmislapsia, joille annettiin nimiksi Kuu ja Aurinko. Jumalat kuitenkin suuttuivat tästä ylimielisyydestä, ja kostoksi sisarukset joutuivat taivaalle vastaamaan auringon ja kuun tehtävistä. Molemmat kulkivat taivaalla hevosten vetämissä vaunuissa, toinen päivällä, toinen yöllä. Kaksi sutta jahtasi heitä pitkin taivaankantta. Maailmanloppu tulee kun sudet saavat heidät kiinni.
Suomessa kuten muuallakin uskottiin kuun vaiheiden vaikuttavan vahvasti ihmisten elämään. Kasvava kuu oli kaiken kaikkiaan yleensä positiivinen asia. Kuun kasvuun liittyi kosteus ja lämpö, joten kaikki kasvamiseen liittyvä toiminta kannatti hoitaa kasvavan kuun aikana, esimerkiksi kylväminen ja lasten alkuunpano.
Kuun vähenemiseen taas liittyi kuivuus ja kylmyys. Tietyt toimet oli hyvä tehdä tällöin, kuten luteiden hävittäminen ja vesakkojen raivaukset. Oli erityisen paha asia, jos tapaturma sattui vähenevän kuun aikana, koska paraneminen oli vaikeampaa kuin kasvavan kuun aikana.
Knowthin kuukuvat
Maailman vanhin mahdollinen kuukartta on Irlannissa sijaitsevan Knowthin neoliittisen käytävähaudan kivessä. Kaiverrukset ovat noin 4800 vuoden takaa. Kivipaadessa on tohtori Philip Stooken mukaan kuun kartta eri asennoissa, niin kuin se näkyy paljaalla silmällä maahan.
Toisessa kivessä, reunakivessä K52 on kuvattu kuun eri vaiheita tai asentoja. Yläosan ympyrät ja keskiosan puoliympyrät voivat kuvata joko kuun vaiheita kuukauden aikana tai kuun meren eli tummien, maahan näkyvien kuvioiden asentoja vuorokauden aikana. Aaltoviivan 29 kohtaa on tulkittu kuukausikalenteriteorian mukaan kuunkierron päiviksi. Keskellä oleva spiraalikuvio saattaa kuvata joko aurinkoa tai kuun kulkua taivaalla.
Kuuriipukset
Kuuriipuksia tai -koristeita on käytetty ainakin pronssikaudelta alkaen. Erityisen suosittu puolikuun muotoinen kuuriipus, lunula tai lunitsa oli rusien keskuudessa. Rusit olivat skandinaaveja, viikinkejä, jotka olivat asettuneet Venäjän alueelle.
Ennen tätä puolikuuriipuksia ja -koristeita käytettiin paljon Roomassa ja Bysantissa. Kuusymboli liittyi erityisesti naisiin ja naisjumaluuksiin. Puolikuusymboli esiintyi mm. jumalattarien veistosten yhteydessä, kaulakoruissa riipuksina sekä myös hevosten varusteissa koristeina.
Useimmiten lunulat on tulkittu pakanallisiksi suojeleviksi tai hyvän onnen amuleteiksi. Näillä on kuitenkin voinut olla muunlainen merkitys, koska varsinaiset taikakalut ja amuletit on yleensä piilotettu pahalta silmältä vaatteiden alle tai pussukoihin.
Puolikuuriipukset taas ovat usein näkyvillä paikoilla, joten niillä on voinut olla seremoniallinen merkitys. Myöhemmin niiden tarkoitus on saattanut muuttua kristinuskon tulon myötä. 1000-luvulla näissä riipuksissa esiintyy muoto, jossa puolikuun lisäksi on risti. Risti on tulkittu joskus auringoksi, joskus kristilliseksi symboliksi.
Natalia Khamayko: Crescent pendants (lunnitsa) in 11th - 13th century Rus´: Pagan amulet or Christian ornament?
Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko. Samaaneista saunatonttuihin.
N.L. Thomas: Irish symbols of 3500 BC.
