Tunnustuksia

posted in: Yleinen 0

Kiitokset tunnustuksesta Johannalle, ja KatManille jo vähän vanhemmasta tunnustuksesta. Molemmissa kun oli sama tehtävä niin ajattelin ovelasti yhdistää nämä. Ja aion luistaa taas eteenpäin jakamisesta…

Tehtävänä näissä on siis kertoa 8 satunnaista asiaa itsestä, nämä ovat vähän tällaisia karmeita totuuksia…

1. Kannatan teoriassa kaikenlaisia fiksuja asioita ja periaatteita mutta olen huono toteuttamaan niitä. Mutta kai se kannatuskin on parempi kuin ei mitään?
2. En käytä normaalisti meikkiä, vain erityistapauksissa, vaikka syytä kyllä olisi. En jaksa.
3. En värjää hiuksia enää, en jaksa, edes kampaajalla. Oikeastaan kampaajalla olisi kyllä mukava istuskella pitempäänkin, mutta en saa aikaseksi mennä sinne ennen muutaman sentin tyvikasvua, joten parempi olla värjäämättä.
4. Vaatteista kyllä periaatteessa pidän, mutta niiden valitseminen on hankalaa, joten kulkisin mielelläni koko viikon samoissa (huolella valituissa) vetimissä…jos vain kehtaisin.
5. Niin ja ne korut… Samat sormukset on koko ajan kädessä, rannekoruja käytän jos ehdin sellaisen aamulla ranteeseen laittaa, ja kaulassa roikkuu lähinnä riipuksia. Tykkään enemmän tehdä koruja kuin käyttää niitä.
6. Tykkään mahtipontisesta musiikista, ja muinaissoittimista, mutta en soita itse mitään.
7. Olen entinen hevoshullu. Pieni hevoshullu asuu minussa edelleenkin, mutta en ratsasta enkä hevostele muutenkaan nykyään. Suomenhevoset on ihania.
8. En ole aikaansaava, enkä ollenkaan tehokas. Ihailen sellaisia ihmisiä.

Please follow and like us:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.