Roomalainen nainen – Roman woman

Yritin jo jokin aika sitten inspiroida itseni tekemään roomalaistunnelmaisen korun, mutta en kuitenkaan saanut ihan tunnelmasta kiinni. Johtuisikohan siitä, että roomalaiset käyttivät lähinnä kultaisia koruja.

Rooman naisten elämästä on eniten tietoa ylimmän luokan kohdalla. Vapaasyntyiset naiset olivat Rooman kansalaisia, mutta heillä ei kuitenkaan ollut äänioikeutta. Silti ylemmän luokan naisilla saattoi olla taloudellista ja poliittista vaikutusvaltaa. Tyttärellä oli veljiensä kanssa tasa-arvoinen oikeus periä vanhempansa, koska Roomassa suosittiin enemmän verisukulaisuutta kuin mieslinjaista perimyssysteemiä. Avioituessaan naiset saivat myötäjäiset, jotka käytännössä pysyivät heidän omassa hallinnassaan. Virallisesti naisilla oli holhooja, mutta käytännössä sillä ei todennäköisesti ollut paljon merkitystä. Puolisoiden varat olivat erillään ja vaimon myötäjäisiä ei saanut käyttää talousmenoihin, mutta lasten hyväksi kylläkin.

Maanomistus oli hyvin arvostettua Roomassa. Tunnetuista tiilimaanomistajista noin kolmannes oli naisia. Varakkailla naisilla oli myös poliittista vaikutusvaltaa. He saattoivat käyttää varojaan mm. julkiseen rakennuttamiseen ja he saivat näistä töistään kunnianosoituksia.

Toinen erityisen arvostettu asema oli papittaren toimi. Vesta oli kodin, kotilieden ja avioliiton suojelija, joka myöhemmin kehittyi koko valtion suojelijaksi. Vestan neityset, vestaalit valittiin jo lapsena tehtäväänsä, ja heiltä edellytettiin siveyttä ja puhtautta. Heidän tehtävänään oli ylläpitää tulta Vestan temppelissä. Vestaalit valittiin tehtävään 30 vuodeksi, mutta sen jälkeen he olivat vapaita lähtemään. Heidät erotettiin perheestään, mutta heillä oli myös monia etuoikeuksia ja korkea palkka. He saattoivat käyttää omaisuuttaan lahjoituksiin tai politiikan tukemiseen. Vestaaleja saatettiin kuitenkin pitää syyllisinä esimerkiksi taistelutappioihin, jolloin rangastuksena saattoi olla elävältä hautaaminen.

Alunperin egyptiläisen jumalattaren Isiksen palvonta oli suosittua naisten keskuudessa. Isis oli äitijumalatar ja perheen suojelija. Hänen pappinsa saattoivat olla miehiä tai naisia. Uskonto oli mysteeriuskonto, johon liittyi hartausharjoituksia, joihin myös naiset osallisuivat, kun taas Mithran (erityisesti sotilaiden suosima jumaluus, totuuden ja oikeuden suojelija) kultista naiset oli suljettu kokonaan ulos.

Työnteko ei ollut suotavaa varsinkaan ylimmälle luokalle, mutta alempien luokkien naiset toimivat eri ammateissa. Naisten ammatteja olivat useimmiten kauppias, lääkäri, kätilö, lastenhoitaja ja palveluammatit kuten tarjoilija tai palvelija. Vaikka työnteko ei ollut arvostettua Roomassa niin lääkäreitä ja kätilöitä kunnioitettiin kuitenkin paljon. Kunniallinen ammatti oli myös kankaiden ja vaatteiden valmistus. Lisäksi naisia toimi laivanvarustajina, sihteereinä, kirjureina, opettajina ja kampaajina. Lastenhoitajiankin arvostettiin, he olivat useimmiten vapautettuja orjia. Sen sijaan viihdeammateissa toimivia halveksittiin, vaikka itse viihde olikin suosittua. Prostituoidut olivat useimmiten orjia tai vapautettuja, ja he toimivat joko bordelleissa tai mm. hautausmaiden tai itämaisten jumalien temppeleiden lähellä. Prostituoidun tunnisti voimakkaasta meikistä, vapaista hiuksista, kirkasvärisistä vaatteista sekä näkyvistä jaloista, jotka oli koristeltu nilkkakoruin. Toiminta oli laillista ja siitä maksettiin veroja.
(Päivi Setälä 1991, 1998: Antiikin nainen).

Vestan temppeli Forum Romanumilla Roomassa/Temple of Vesta in Forum Romanum, Rome

I wanted to make jewelry that would be reminiscent of ancient Rome. I think I didn’t quite catch the atmosphere. Maybe it is because Roman wore mostly golden jewelry.

The information about the Roman society we have is mostly about the upper class. Freeborn women were citizens of Rome, but still could not vote. Nonetheless, highborn women could have had economical and political influence. Daughters had an equal right to inherit their parents compared to their brothers. Consanguinity was favored more than maleline inheritance. Roman women brought dowry to their marriages, and in practise they controlled it. Formally, women had to have a guardian that probably didn’t have much influence in practise. The properties of the spouses were separate and it was not appropriate to use the dowry for housekeeping, but it was possible to use it for the children.

The land owning was thought very highly in Rome. Third of the known tile landowners were women. The wealthy women had also political authority. They could use they assets to construct public buildings and they were also honored for these achievements. 

Another very highly ranked position was the status of a priestess. Vesta was a protector of home, fireside and marriage, that later developed to become the protector of the whole state. Vestal Virgins, Vestals were chosen for the service already as children, and they were expected to be clean and pure. Their job was to maintain the fire at the temple of Vesta. Vestals were selected for the period of 30 years, but after that they were free to go. They were separated from their families for 30 years but they also had many priviledges and high wages. The could use their money for donations or to support politics. If things went wrong Vestals sometimes were held responsible, for example for the battle losses. The punishment for this kind of thing was burial alive.

Isis, originally Egyptian goddess was popular among Roman women. Isis was a mother goddess and the protector of family. She had both men and women as priests and priestesses. Her religion was a mystery religion that included worshipping. Also women were aloud to take part to these practises, whereas in the cult of Mithra (the god of truth and justice, favoured mainly by solders) women were totally excluded.

Working wasn’t desirable especially for the upper class, but the women of lower classes were active in different occupations. Women were usually merchants, doctors, midwifes, nannies, waitresses or servants. The doctors and midwifes were highly thought even though Romans didn’t respect working in general. The honorable trade was also textile work, cloth making. In addition, women acted also as shipowners, secretaries, scribes, teachers and heardressers. Nannies were also respected, they were usually freed former slaves. Instead, people in the entertainment business were despited, even if entertainment was popular. Prostitutes were usually slaves or freed slaves and they act in brothels or for example near the graveyards or temples of Eastern gods. Prostitutes could be regocnized by the heavy make up, free hair, bright colored clothing and visible legs that were decorated with anclets. Their job was legal and they paid taxes as well. 

Rannekorussa on bauksiittia, rukoushelmiä, dzi-akaattihelmi, simpukankuorihelmiä sekä sterling hopeaa. Laatan teksti “Libera” on latinaa ja tarkoittaa “vapaa, itsenäinen” naisesta.

Bracelet of bauxite, mala prayer beads, Dzi agate bead, shell and sterling silver. The text “Libera” is Latin and means “free, independent” of a woman.

Tätä korua voi käyttää kaulakoruna tai kaksinkertaisena rannekoruna. Kaulakoruna se on hyvin lyhyt. Keskushelmenä on lamppulasihelmi hattuineen (Eden Art Glass). Kukan muotoisen keramiikkariipuksen on tehnyt Karen Totten, ja toisen pronssiriipuksen tein itse. Nauhaosassa on indonesialaisia lasihelmiä, simpukankuorta, pronssihelmiä sekä uudelleen käytettyjä metallihelmiä.

This can be worn as necklace as well as bracelet when wrapped twice, as a necklace it is very short. The focal lamp work bead is from Eden Art Glass and the flower shaped ceramic charm was made by Karen Totten, I made the other charm of bronze. Beads are Indonesian glass beads, shell, bronze beads and upcyckled metal spacers.

Viimeinen koru on rengasharjoitelma kuparilangasta. Lamppuhelmen on tehnyt Lynda Cogbill (Lynda’s Lampwork). Muut helmet ovat pronssia.

The last piece is a practice piece, my first bangle, made of copper wire. The lampwork glass bead was made by Lynda Cogbill (Lynda’s Lampwork). The other two beads are bronze.  

Women in ancient Rome on Wikipedia

Please follow and like us:

15 Responses

  1. Sorsaska
    | Vastaa

    Voi vau mitä koruja taas! Erityisesti tuo turkoosi kaula-rannekoru on tosi upea!

  2. Vikki
    | Vastaa

    Olipa mielenkiintoista luettavaa!
    Yleensä aina hullaannun turkoosiin mutta nyt tuo ruskea värimaailma voitti. Upea keskushelmi! Tässä samaisessa korussa on jotain roomalaishenkistä, tuli mieleen entisaikojen sotilaitten varusteet kaikkine korkeavartisine nahkasandaaleineen. Mutta ei koru ole mielestäni mitenkään miehinen. Jatka vaan noita alimman kuvan tapaisia juttuja, näyttää mielenkiintoiselta.

  3. outiriina
    | Vastaa

    voi miten on ihanaisia kaikki 🙂 eniten tykkään joko tuosta turkoosista kaula-rannekorusta… tai ehkä sittenkin tuosta ruskeasta rannekorusta… tai saattaapa olla että tuo upea alimmainen rannekoru on suosikki… äääh, kaikki kolme on parhaita 😉

  4. Niina
    | Vastaa

    Upeita! Ihailen niin kovasti noita kauniita rustiikkisia helmiä joita käytät. Hienoja löytöjä, niiden metsästys on usein niin työlästä ettei moni uskokkaan.

  5. Mags
    | Vastaa

    Hurjan mielenkiintoista, kuten aina! Libera-koru on näistä kyllä omaan mielikuvaan 'sopivampi' antiikin Roomaan, mutta värimaailma ja materiaalit turkoosissa viehättävät!

  6. KatMan
    | Vastaa

    Historia ei koskaan ollut vahvoja aineitani koulussa: Kuljun sanoin laitoin historian ajan, paikat ja henkilöt aina uusiksi 🙂 mutta sun kertomuksia ihan oikeesti jaksaa lukea!! Olispa historian opetus ollut tällaista…Lisäksi nuo uskomattoman hienot korut! Kiitos!

  7. Johanna
    | Vastaa

    Aivan ihania kaikki, erityisesti turkoosi on upea!:)

  8. Muikku
    | Vastaa

    Kiitän myös kiehtovasta kertomuksesta! Oma historiaperehtyneisyys on niin rajallista, täältä saa aina mukavan annoksen uutta tietoa 🙂 Edellisistä etenkin tuo Ilo kosketti. Tykkään NIIIN siun tyylistä 🙂

  9. inkku
    | Vastaa

    Että mä nautin näistä historiapätkistä! Kiitos Sole. 🙂

    Korut on taas ihania.. erityisesti tuo eka rannekoru kutkuttaa mieltä. Samoin tykkään kupariharjoitelmasta, yksinkertaisen tyylikäs!

  10. Kati
    | Vastaa

    Upeat korut, hienoa tietoa! Kiitos taas <3

  11. Amalia
    | Vastaa

    Aivan mahtavia upeuksia. Eka on taas sellainen mikä kävisi myös miehille. Tuo turkoosi on oikea ihanuus herkku.

  12. Gesi
    | Vastaa

    Mielenkiintoista luettavaa ja hienoja koruja! Onko tuo viimeinen "rengasharjoitelma" rannekoru vai sellainen käsivarsikoru?

  13. sole
    | Vastaa

    Kiitos KatMan, Kulju oli mun ehdoton suosikki ja esikuva. Ja kyllähän historia on tulkintalaji 😀

  14. sole
    | Vastaa

    Kiitos, Gesi, rannekoruksi sen tein, nyt se onkin jo väännelty vähän eri muotoon.

  15. sole
    | Vastaa

    Kiitos kaikille, tästä tulikin varsinainen maratonipostaus 🙂 Aikaa kului, kun englantikin on niin ruosteessa, että joutuu monta kertaa jälkikäteen korjailemaan, ja varmaan vielä jääkin mokia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.