Kolme rannekorua

En osaa ottaa sisäkuvia ja yritin lykätä korujen kuvausta säiden lämpenemiseen saakka. Mutta kun ilmat eivät lämmenneet, niin tänään päätin uskaltautua ulos jäätäviin olosuhteisiin lumiselle terassille. Oli aika (liian) monta koruakin kuvattavana, ja näpithän siinä jäätyi. Olenpahan nyt kuitenkin todistanut itselleni, että voin kuvata koruja ulkona ympärivuotisesti, jopa pakkasessa ja lumikasassa.
Ensimmäisessä rannekorussa on indonesialaisia vanhoja lasihelmiä, vanhoja jaspishelmiä sekä kolme afrikkalaista lasihelmeä kierrätyslasista. Melko kookkaassa riipusosassa on luinen, häränsilmäkuvioinen soikio, tsekkiläinen kukka sekä yksi keraaminen helmi. Tästä tulikin yllättävän vanhannäköinen koru, mikä johtuu tietysti noista vanhoista helmistä. Nuo isot lasihelmet ovat vähän hankalia vaijerissa, kun vaijeri tuppaa pilkottamaan välistä, mutta en kuitenkaan halunnut lisätä väliin mitään pikkuhelmiä.

Jos edellisessä korussa oli iso riipusosa, niin on tässä seuraavassakin. Lisäksi se vielä kiliseekin. Riipuksena on tiuku, ehkä Afganistanista, messinkipyörylä sekä korallia. Tiuku kyllä kuulostaa turhan hennolta tässä yhteydessä, kilikello olisi ehkä parempi. Normaalisti kävellessä tuo ei kilise, mutta käsiä nostellessa kyllä. Nauhassa on siemenlasihelmiä, indonesialaisia lasihelmiä ja kookoshelmiä. Pisarat ovat korallia ja rengas kookosta. Tämä ei näytä olevan ihan kotonaan näin hyytävässä ympäristössä ja väritkin näyttävät jotenkin kylmemmiltä kuin todellisuudessa.

Kolmannessa, käytännönläheisemmässä rannekorussa on lukkona keramiikkanappi, jonka on tehnyt Birgitta Lejonklou naapurimaasta. Nahkanauhassa on pitsiakaattia ja tsekkiläisiä lasihelmiä.

Please follow and like us:

12 Responses

  1. kuparikukka
    | Vastaa

    Kylmyyden uhmaamisesta pisteet kotiin, upeita kuvia olet saanut näistä! Ehkä juuri tuon kylmyyden takia mua lämmittää eniten tuo punertava rannekoru, niin herkullisen värinen ja kaunis!

  2. Mags
    | Vastaa

    Kuvat on tosi hyvät; tykkään niin paljon tuosta turkoosin ja hiekan sävyjen yhdistämisestä, joka kerta! Elikäs erityisesti eka koru kaikkine komponentteineen ihastauttaa <3

  3. Vikki
    | Vastaa

    Eka koru on jotenkin niin rauhoittavan oloinen kun seuraava puolestaa energigisyydessään piristää.
    Ihan upeita materialivalintoja taasen, eihän näistä voi kun tykätä 🙂

  4. Kati
    | Vastaa

    Hurjia, kauniita koruja 🙂

    Inspiroitunutta sunnuntaipäivää!

  5. inkku
    | Vastaa

    Vallan ihanaisia solemaisia. 🙂 Kaikki on kyllä tosi nättejä mutta tuo keskimmäinen on tällä kertaa se joka kutkuttaa! Ehkä juuri pirteän värinsä vuoksi. 🙂

  6. JaanaR
    | Vastaa

    Sympatiat on kyllä näillä pakkasilla sun puolella. Minäkin kuvaan ulkona:) Kaikki rannekorut kolahtaa aina ja tuo viimeinen on tosi nami. Sulla on hieno, tunnistettava ja persoonallinen tyyli kaikissa koruissasi. Kovasti tykkään. Ja kiitos ja kumarrus tunnustuksesta, mä olen niin huono niissä….

  7. Katri
    | Vastaa

    Liputtaa turkoosi-ruskea/hiekka-yhdistelmän puolesta! En kuvaa ulkona näillä keleillä. Hattua nostan, kun viitsit kuvata ulkona.

  8. Marissa
    | Vastaa

    Viimeisin näistä uppos ja sulla on "mun laatikosta" kierrätyslasihelmet;) Hienosti yhdistelty! Tyylikkäistä taas kaikki tyynni. Pidä tää linja!

  9. Amalia
    | Vastaa

    Ihan mahtava fiilis taas näissä koruissa, upeita!!!

  10. PaulaL
    | Vastaa

    Upeita koruja, turkoosin sävyiset on aivan mahtavia!

  11. Akvamarin
    | Vastaa

    Pääsen täällä niin omaan värimaailmaani, ettei ole tosikaan! Upeita koruja olet taas naponut!

  12. sole
    | Vastaa

    Kiitos paljon kommenteista! Luulin, ettei ulkona kuvaaminen enää vaikeammaksi voi mennä, mutta nyt on kuvauspaikalla, terassilla, sen verran lumisenttejä, että saapas nähdä joutuuko kehittämään jonkin muun kuvaustavan. Ulkona kuvaaminen on toistaiseksi kuitenkin ollut helpompaa kuin sisällä, koska joutuisin aina rakentelemaan kaikki valot ja systeemit uudelleen, kun ei ole varsinaista työtilaa sille. Tulispa kevät oikein nopeasti…Miksei tuota lunta voisi joskus tulla kohtuudella?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.