Etruski- ja puurannekoru

Blogin päivityskerrat harvenevat, kun kuvaamaan pystyy ulkona päivänvalossa enää vain viikonloppuisin. Eilen oli todella pimeä päivä, ja ihmettelen, miten näistä kuvista tuli näinkin valoisia säähän nähden. Kiedottavat rannekorut ovat jääneet päälle ja etruskitanssijatkin on nähty jo pariin otteeseen, puista ja nahkanauhoista puhumattakaan. Yksi kiedottava rannekoru on vielä kuvaamattakin, mutta joudun odottamaan muutaman päivän sitä valoa. Täällä etelässä aurinkoakin jonkin verran vielä näkee, mutta mitenköhän ihmiset pohjoisempana pärjäilevät.

Kiedottavassa rannekorussa on sinisiä lasihelmiä Ghanasta (taas Soul of Somanyasta, heillä on muuten kauppa myös Etsyssä), pieniä luuhelmiä ja messinki- tai metallihelmiä sekä aitoja balityylisiä pronssihelmiä. Riipuksina on yksi käsintehty lamppuhelmi, siniseksi värjätty messinkiriipus sekä yksi spiraalikuvioitu läpyskä. Tätä voi käyttää myös kaulakoruna, mutta kuvalaatat eivät koko aikaa kyllä pysy oikein päin.

Toisessa rannekorussa on itse väsätty, lukkona toimiva kuparipyörylä, johon on etsattu puu, ja se on patinoitu keltaisella ja punaisella. Tosin punainen ei oikein tullut näkyviin. Nahkanauhassa on vanhoja kuparihelmiä, pari rakuhelmeä, ja dzi-akaattihelmiä.

Please follow and like us:

10 Responses

  1. Johanna
    |

    Hienoja molemmat, alemman korun kuparipyörylä on taidokas.:)

  2. Akvamarin
    |

    Näissä on aina niin ällistyttävän upea tunnelma!

  3. Amalia
    |

    Ekassa ihanat värit, kaunis kokonaisuus <3 Toisessa silmiä hivelee itse tehty lukko.

  4. Mags
    |

    Tunnelma, materiaalit, toteutus; ihanaa silmänruokaa kun on taitaja tekemässä!

  5. Niina
    |

    Henkeäsalpaavan upeita, pysäyttäviä. Uskomattoman ihania 😀

  6. Kati
    |

    Tuntuu, että korusi vaan kaunistuvat kerta kerralta! <3

    Varsinkin tuo sininen ihanuus on huikaiseva 🙂

  7. Katri
    |

    Upeita molemmat. Sininen näyttää hykerryttävän kauniilta.

  8. Vikki
    |

    Jopa näitä yksittäisiä helmiä on niin kiva katsella, hieno kokonaisuus jälleen.
    Kuparipyörylän patinointi on ihan erityisen herkullinen.

  9. PaulaL
    |

    Älyttömän hienoja koruja molemmat! Toisessa tuo kuparilukko on tosi upea 🙂

  10. sole
    |

    Ihanaa, kun jaksatte niin usein kommentoida, kiitoksia!