En viitsinyt enää otsikoida tätä “Nahkanauhaa III” vaikka sitähän tässäkin on. Loppua nahkanauhan käytölle ei näykään. Olisipas mukava tehdä välillä vähän erivärisiä koruja, mutta en taida oikein osata. Aina tätä samaa vaan, mutta ei kai sitä kannata väkisinkään yrittää jotain, mikä ei tunnu luontevalta.
Úr on yksi kelttiläisistä puusymboleista (ogham) ja tarkoittaa kanervaa. Kanerva symboloi rakastavaisia, intohimoa, tunteita, romantiikkaa. Kanervasta kerrotaan mm. kansanlaulussa “King Henry”, jossa kuningas metsästäessään tapaa metsässä aivan kauhen näköisen noita-akan, jolla on rumat hampaat ja roikkuva tukka, niin ruman kuin olisi tullut suoraan helvetistä. Noita neuvoo kuningasta laittamaan heille yhteisen, pehmeän vuoteen kanervista. Kuningas ei voi kieltäytyä ja tekee vuoteen. Seuraavana aamuna hänen herätessään vieressä lepää kuitenkin mitä kaunein neito.
Kanervaa käytettiin oikeastikin patjana, mistä on löydetty todisteita 4000 vuotta vanhasta kylästä Orkneystä. Lisäksi kanervasta tehtiin lääkkeitä ja olutta, ja sitä käytettiin värjäämiseen. Valkoisen kanervan uskotaan tuovan onnea, ja sitä käytetään nykyäänkin hääkoristeena. Mielenkiintoista on että Suomessakin, Savossa on uskottu kanervan auttavan unettomuuteen, ja sitä on pidetty tyynyn alla rauhoittamassa unta.
Koru ei ole kanervan värejä nähnytkään, mutta ehkä siinä on jotain karua romantiikkaa. Helminä on afrikan turkoosia ja jaspista. Lukko ja spiraali ovat kuparia ja nauha nahkaa.
Etsatussa ja patinoidussa kupaririipuksessa on kanervan symboli Úr.
Ninni
Saat tähän tällaista ihanaa vanhahtavaa, melkeinpä antiikkista tunnelmaa. Mä niin rakastan näitä sun tekemiä korunosia, että PAKKO jossain vaiheessa tehdä sullepäin tilaus <3
Niina
Vahva ja kaunis koru. Kupaririipus on kaunis, pidän sen kuperasta muodosta. Turkoosi tuo korun kauniisti esiin. Lukko on ihastuttava sivulla.
Helinä
Tosi kaunis! Kyllä tuossa riipusosuudessa, joka myöskin on tosi kaunis, on kanervan sävyjä:-)Tosi rouhee ja voimakas koru, I like!
Vikki
Tämä koru on jo elämys!
Riipus ja taonnat ovat ihan huippuja ja mikäpä muu tuohon sopisikaan kuin nahkanauha.
Lisää….:)
Tanja
Kaunis – upeita yksityiskohtia!
Amalia
Kyllä niin taas huokailee ja ihastelee <3
Kati
En voi kuin huokailla… Koru on upeus!
Akvamarin
Mä ilahdun joka kerta näistä väreistä, toivottavasti et kokonaan niitä koskaan vaihdakaan! 🙂
Tässä korussa on roppakaupalla muinaista henkäystä. Aivan järisyttävä kaunotar.
kuparikukka
Ihanaa mystiikkaa ja iloisuutta tässä! 🙂 Todella hieno ja näyttävä koru!
Katri
Ihana kupaririipus ja mahtavan tunnelmainen koru.
PaulaL
Hieno koru kaikkine yksityiskohtineen! Riipus on taas ihan huippu 🙂
sole
Kiitos kovasti taas niiin mukavista kommenteista, kaverit 🙂